Niin se on vuosi taas vain kohta vierähtänyt, ja samalla melkein vuosi edellisestä postauksestakin *köh*. 

Vuoden aikana on ehtinyt tapahtumaan kaikenlaista; Lene sai kodin kesällä, oma terveys reistaili rankasti ja sen vuoksi käytiin melkolailla pohjalla henkisestikin, tuntui että kesä oli pelkästään täynnä luopumisia - ja sitähän se olikin, syksy saapui ja terveysasioiden setviydyttyä alkoi hahmottumaan se mitä omalta elämältäni oikeasti haluan ja että haaveita on paras alkaa toteuttamaan nyt eikä huomenna, koska elämä on niin arvaamatonta. Niinpä loppuvuoden aikana sain viimein pystyyn oman yrityksen, josta olin haaveillut vuosia. Lopputuloksena on Nuuskupuff, rakas koiratarvikkeita myyvä yritykseni, joka on vielä pieni yritys, mutta tärkeintä minulle on saada tehdä sitä mitä haluan edes pienimuotoisesti näin alkuun.

Muistakaa ihmiset toteuttaa haaveitanne ja kuunnella itseänne; mitä haluatte elämältänne, mikä tuntuu oikealta ja hyvältä, mitkä ovat teidän suurimmat haaveet. Älkää jääkö kiinni arkeen ja asioihin ja ihmisiin, joita ette halua, jotka syövät teidän omaa energiaa tai elämäniloa. Te elätte tässä ja nyt ja ennen kaikka teitä itseänne ja rakkaitanne varten. Ja muistakaa; jokaiseen ylitsepääsemättömältä tuntuvaan ongelmaan on myös ratkaisu. Ratkaisu vain vaatii sen, että tarttuu tuumasta toimeen.

ANYWAYS, odotamme kovasti kevättä ja kesää, vaikka vielä lupailtiin pakkasia ensi viikoksi. Päätin nostattaa hieman omaa keväistä fiilistä rennoilla kuvilla koirien kanssa. ♥


Kuvat saa klikkaamalla isommiksi. Kuvia ei saa käyttää ilman lupaa, kiitos. ♥