Huh, pitkäänpä mietin, että olisi huisin hauskaa perustaa uusi blogi! Olen aikoinaan monia monia vuosia sitten kirjoitellut blogia Marshmallow Rocket(/Maro)-nimellä kahdelle koiralleni, Raketalle ja Karpolle. Blogin pitäminen kuitenkin jäi jossain kohtaa kaikenlaisten elämänmuutosten takia, mutta nyt kun arki on melkolailla tasaista ja rauhallista - ainakin tasaisempaa ja rauhallisempaa kuin aikoinaan, ajattelin kokeilla blogin pitämistä uudelleen. Laumaa asuttaa tätä nykyä myös uusi naama, vuonna 2019 meille kotiutunut Rusko. Pidämme myös "majataloa" tai "bed and breakfast":ia (kuten toisinaan vitsailemme) koitohoitolaisille, eli koirille, jotka syystä taikka toisesta etsivät rescueyhdistyksen kautta uutta kotia. Tarkoitus olisi kuitenkin taas pitää taukoa kotihoitajana toimimisesta.

No, joka tapauksessa, tavoittelen uudesta blogista sellaista rentoa, arkista blogia rescuelaumani ympärillä. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kirjoittelemaan mitään mielipiteisiin pohjautuvia tekstejä, mutta toivon, että voin tuoda kiinnostuneille lisää tietoa rescuekoirista ja tällaisen köörin kanssa elämisestä. Toimin itse tällä hetkellä rescueyhdistyksessä vapaaehtoisena, joten ehkäpä sieltäkin on jotain tietoa jäänyt asioista käteen. En halua kuitenkaan tavoitella blogilla mitään varsinaista infopläjäystä rescueista joka postauksiin, mutta ihan tosi mielelläni vastailen kysymyksiin niistä! En myöskään jaksa hikoilla "rescuet tuovat tautejaAAAAA SUOMESSAKIN ON ONGELMIA"-kommenttien äärellä, joten suosittelen ihan suosiolla jättämään sellaiset pois. Annan huomioni kyllä mielellään aidosti asioista kiinnostuneille ihmisille.

Todennäköisesti blogissani tulee näkemään myös paljon (koira-aiheisia) valokuvia, sekä vinkkejä koirien kanssa arkiseen puuhasteluun!

Voisinpa joskus tehdä pienet esittelyt omista koiristani blogin puolelle, mutta toistaiseksi ainakin ihan mini-infoiset esittelyt muskettisotureistani löytyy täältä. Sinne voi myös navigoida oikealta ylhäältä klikkaamalla "Etusivu":n alapuolella olevaa "The 3 + 1 musketeers"-linkkiä.

Onpas kyllä tosi virkistävää kirjoittaa pitkästä aikaa jotain muutakin kuin vastauksia koulutehtäviin. :D
Laittakaa toki blogi seurantaan mikäli meidän muskettisoturien elämä teitä kiinnostaa. ♥